Meistä
Kestävä
Yli kymmenentuhatta päivää kestäneen huippu-urheilijan uran kokemuksen ja tietotaidon, sekä suuren intohimon ajamana tarjoamme valmennusta, joka auttaa ihmisiä parantamaan terveyttään ja hyvinvointiaan liikunnan ja terveellisen ravinnon kautta.
Arvojemme mukaisesti tarjoamme valmennuspalveluita, jotka ovat täynnä iloa ja sydäntä. Uskomme avoimuuteen, pyrimme parhaaseen ja haluamme jakaa hyvää eteenpäin. Kestävä muutos vaatii energiaa, rohkeutta ja periksiantamattomuutta, ja me olemme täällä tukemassa sinua jokaisella askeleella.
Kestävän päävalmentajana toimii Suomen kaikkien aikojen menestynein naistriathlonisti Kaisa Sali. Kaisa lopetti oman huippu-uransa vuonna 2019, mutta on jo vuodesta 2010 lähtien valmentanut triathlonisteja, erityisesti kuntoilijoita. Urheiluvalmennuksen ja urheilemisen lisäksi Kaisan erityisenä osaamisalueena on urheiluravitsemus. Kaisa on jo vuosia tehnyt ravintovalmennusta monien maamme huippu-urheilijoiden kanssa ja toimii tälläkin hetkellä esimerkiksi maastohiihdon, yhdistetyn ja ampumahiihdon maajoukkueiden ravitsemusasiantuntijana
Kestävän toinen perustajista, Markus Sali puolestaan pitää huolen Kestävä - palvelujen toimivuudesta, toteutuksesta ja kehittämisestä. Markuksen vastuulla on myös valmennukseen liittyvät data- ja analytiikka, joiden parissa työskentelystä hänelle on vuosien kokemus. Lisäksi Markus on harrastanut koko elämänsä monipuolisesti liikuntaa ja hänellä on myös arvokasta kokemusta tavoitteellisen harjoittelun yhdistämisestä erittäin vaativaan työuraan.
Kestävä hyödyntää myös eri alojen erityisasiantuntijoiden osaamista muun muassa lihaskuntoharjoittelun suunnittelussa. Lisäksi haemme joukkoomme uusia valmentajia.
Kestävä - ilo, sydän, sisu
Kun lähdet liikkeelle, olet saavuttanut päämääräsi. Liikkuessa olet onnellinen. Intohimo liikkumiseen syttyy sydämessäsi ja liikunnan ilo on tärkein motivaation lähde. Mitä tahansa elämässä tapahtuukaan, voit löytää onnea niin kauan kuin liikkuminen saa sisimpäsi iloitsemaan.
Urheillessa sydämesi lyö kiivaasti. ”Käytä sydäntäsi, se tekee hyvää” – ja tämä ohjenuorana on hyvä elää jokaikinen päivä. Pyri tekemään asioita oikealla tavalla, noudata reilun pelin sääntöjä ja jaa hyvää myös eteenpäin.
Täysin ilman sisua ei voi saavuttaa mitään suurta. Takaiskuilta ei välty kukaan. Suomalainen päättäväisyys, periksiantamattomuus ja rohkeus auttavat haasteiden selättämisessä. Sisu saa sinut jatkamaan vielä silloinkin, kun jokainen solusi huutaa pysähtymään.